Jaa FODMAP-iloa kavereillekin!

Halusin tehdä pääsiäisen pääruoaksi jotain ihanaa ja juhlavaa low-FODMAP -ruokaa, joka on kuitenkin helposti muokattavissa eri ruokavalioiden mukaan. Siitä ajatuksesta lähti tämä tomaattirisotto ja karitsan kare!

Vinkit pääsiäisen pääruoan muokkaukseen lihattomaksi tai maidottomaksi löytyy postauksesta alempaa. 

Tomaattirisotto on ihanan mehevä ja kauniin värinen. FODMAP-versiossa sipulit jäävät pois, joten tomaatti antaa risottoon myös runsaasti makua! Tämä ei jätä kylmäksi myöskään niitä ruokailijoita, joilla ei ole rajoitteita.

Karitsan kare valmistuu pannulla nopeasti kovalla lämmöllä paistamalla. Ajattelin aina ennen, että kareet on jotenkin haastavia, mutta se luulo osoittautui ilokseni ihan vääräksi!

Perinteisen minttuhyytelön olen tässä korvannut minttuvoilla. Epäilin ensin tämän toimivuutta, mutta se ylitti odotukseni. Minttuvoi on annoksen kruunu, siis todella hyvää! Lämmin suositus, että annat tälle mahdollisuuden.

FODMAP resepti tomaattirisotto ja karitsan kare

Tomaattirisotto on luonteikas ja juhlava

 

Tomaattirisotto valmistetaan tähän vuodenaikaan tölkitetyistä tomaateista, koska tuoreissa on aika hintsusti makua. Hyvä säilyke takaa onnistuneen lopputuloksen, itse käytin Muttin murskaa. Tähän voisi sopia myös Muttin säilötyt kirsikkatomaatit!

Risotto saa makuaan paitsi tomaateista, myös punaviinilorauksesta, pecorinosta ja kasvisliemestä. Pecorinon korvaamisesta maidottomassa versiossa lisää alempana.

Italiassa on sanonta: “Risotto ei odota ihmisiä, ihmiset odottavat risottoa.” Risottoa ei siis kannata tehdä etukäteen, koska silloin se on tarjoiltaessa jo ylikypsää.

Jos tarjoilet alkuruokaa, salaisuus tuoreen, valuvan ja sopivan purutuntuman omaavan tomaattirisoton tarjoiluun pääruoaksi on tehdä risotto puoleen väliin valmiiksi. Eli aloittaa valmistus, mutta jättää se kesken siksi aikaa, kun syödään alkuruoka.

Noin 10 min ennen tarjoilua risoton voi nostaa takaisin liedelle ja lisätä loput kasvisliemet sekä pecorinon. Tämä tarjoaa myös ihanteellisen aikaikkunan alkuruoalle laskeutua ja viinilaseille täyttyä. Mihin sitä nyt pääsiäispöydästä on kiire?

FODMAP karitsan kare

Karitsan kare – näin onnistut

 

Ennen tämän reseptin tekoa, en ollut ikinä valmistanut karitsan karetta. Ainoastaan syönyt ravintoloissa. Ajattelin, että kareiden paistaminen on jotenkin vaikeaa, ja se menee helposti sitkeäksi tai kuivaksi.

Olin kuitenkin (onneksi ja todella) väärässä. Valmistus oli rehellisyyden nimissä tosi helppoa!

Karitsan kareet tarjoillaan tyypillisesti niin, että sisus on vielä rosee, toki voit paistaa kypsäksikin asti. Kareiden liha on todella pehmeää ja mureaa, joten se ei vaadi pitkiä kypsennysaikoja pehmetäkseen.

Paisto onnistuu parhaiten valitsemalla painavan pannun, joka varaa hyvin lämpöä. Valurauta tai hiiliteräs olisi ihanteellinen. Lämmitä se superkuumaksi, miltei savuavaksi.

Karitsan kareet paistetaan pannussa kuumalla melko lyhyen aikaa, itse paistoin 2 min / puoli. Sen jälkeen ne lepäsivät uunissa hyvin pienellä lämmöllä, etteivät jatka kypsymistä, vaan pysyvät lämpiminä (ei kuumina) tarjoiluun asti.

Kareissa on kuitenkin eroja. Jos kohdalle sattuu kareet, joissa on paljon valkoista rasvaa, kannattaa harkita valmistusta uunissa pitkän kaavan mukaan, jotta ylimääräinen rasva sulaa pois. Lihasta tulee näin ollen läpikypsää. Jätä kylki kokonaiseksi, paista pinnat kiinni pannulla, laita kareet uuniin n. 120 asteeseen ja anna olla 1,5-2h.

FODMAP tomaattirisotto ja karitsan kare

Vinkit maidottomaan ruokavalioon

Voit korvata risoton päälle laitettavan pecorinon raastetulla, graavatulla kananmunankeltuaisella. Keltuaiset on helppo tehdä, mutta ne vaativat aikaa tekeytyä jääkaapissa. Lue ohje täältä.

Risoton valmistuksessa (ja viimeistelyssäkin) käytettävän pecorinon voit korvata maidottomalla “parmesaanilla”. Toinen vaihtoehto on korvata juuston tuomaa suolaisuutta ja umamisuutta soijakastikkeella ja täyteläisyyttä lorauksella kasvipohjaista kermaa.

Kareita paistettaessa ohjeessa käytetään sekä öljyä (kestää kovemmat lämpötilat) että voita (makua tuomaan). Jos teet maidottomana, jätä voi pois.

Minttuvoin voit halutessasi korvata tekemällä yrttiöljyn minusta ja oliiviöjystä: Mintun lehdet kannun pohjalle, riko rakenne sauvasekoittimella, lisää öljy ja aja sileäksi. Anna seistä hetki ennen tarjoilua, jotta ilmakuplat lähtevät häiritsemästä makua ja öljy muuttuu kauniin vihreäksi.

 

Lihattomat vaihtoehdot – kuinka korvata karitsan kare

 

Meillä syödään aika vähän punaista lihaa, mutta varsinkin juhlahetkissä sallin sen ruokapöydässä osana ateriaa. Jos ruokavalioosi ei kuitenkaan kuulu punainen liha, niin kokeile korvata kareet esim. näillä:

paistetut jättikatkaravun pyrstöt
pala lohifilettä kuuman pannun kautta
rapeaksi paistetut tofupalat
leipäjuustokuutiot

 

Reseptit alla 

FODMAP resepti tomaattirisotto ja karitsan kare

Tomaattirisotto

4 isoa tai 6 pienempää annosta

4 dl risottoriisiä
(valkosipuli)öljyä
400g tomaattimurskaa (käytin Muttin, koska se on sileämpää kuin muut)
1 dl punaviintä (voit korvata pienellä lourauksella punaviinietikkaa)
2 rkl kasvisfondia (tässä täysin sipuliton versio) tai 1 kasvisliemikuutio, jos sopii vatsallesi 
5 – 6 dl vettä
mustapippuria
2 tl sokeria
n. 50 g pecorinoa (tai maidottomassa versiossa maidotonta “parmesaania” tai sojakastiketta ja kasvipohjaista kermaa)

1. Kuullota risottoriisiä kattilan pohjalla öljyssä pari minuuttia, kunnes riisit ovat läpikuultavia.
2. Lisää kattilaan punaviini, ja odota, että se imeytyy ja haihtuu.
3. Sekoita tomaattimurska, vesi ja kasvisfondi keskenään esim. kannuun. Lisää sitä risottoon noin desiltran lorauksissa ja odota aina, että edellinen neste imeytyy ennen seuraavan lisäämistä.
4. Lisää loputkin nesteet, kunnes riisit ovat melkein läpikypsiä (sisällä edelleen pieni purutuntuma) ja risotto on löysää. Mausta loppuvaiheessa sokerilla, pippurilla ja pecorinolla. Suolaa tulee jo kasvisliemestä ja pecorinosta, joten sitä ei tarvitse välttämättä lisätä ollenkaan.

Huom! Jos et tarjoile risottoa heti, lisää nestettä vain noin puolet ja jätä “raaka” risotto sivuun odottamaan kannella peitettynä. Aloita risoton kypsäksi keittäminen noin 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Loppukypsennystä nopeuttaa, jos saat risoton pidettyä odottelun ajan lämpöisenä ja kuumennat esim. mikrossa lopun lisättävän nesteen.

FODMAP karitsan kare
FODMAP tomaattirisotto ja karitsan kare

Karitsan kareet

 

Karitsan karetta (Ota hyvissä ajoin sulamaan, jos käytät pakastettuja. Varaa 2 – 3 karetta ruokailijaa kohden, 800 g paketti sisältää n. 6-8 karetta.)

suolaa
pippuria
rypsiöljyä
voita

1. Ota kareet huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta: Leikkaa kylkiluiden välistä palaset erilleen ja poista halutessasi pinnalta ylimääräistä rasvaa. Hiero kareisiin suolaa ja pippuria ja jätä odottamaan.
2. Lämmitä paistinpannu todella kuumaksi (suosi valurautaa tai hiiliterästä, jos löytyy) ja käytä reilusti öljyä.
3. Laita pannuun nokare voita ja kareet heti sen jälkeen. Paista max. 4 – 5 karetta kerrallaan, jotta pannu ei jäähdy liikaa. Paista noin 2 min per puoli (ise katsoin ajastimesta aikaa) ja ota sivuun lepäämään.
Voit tarjota kareet heti tai laittaa ne hieman lämmitettyyn uuniin (esilämmitä 50℃ ja ota sitten virta pois) tarjoilua odottamaan.

 

Minttuvoi

5 annosta

reilu kourallinen mintunlehtiä
50 g pehmeää voita

Silppua lehdet ja sekoita esim. haarukalla voin sekaan. Laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

FODMAP karitsan kare

Jaa FODMAP-iloa kavereillekin!