Valkosipuli on ihana ja monipuolinen mauste, jota erityisesti olen jäänyt kaipaamaan FODMAP-ruokavalion tuomien rajoitteiden jälkeen. Monia muita raaka-aineita olen pystynyt ruokavalioon palauttamaan, mutta sipuleita joudun edelleen välttelemään kuin ruttoa.
Kuten moni jo tietää, FODMAP-hiilihydraatit ovat vesiliukoisia, eivätkä siten liukene öljyyn. Valkosipulin maku sen sijaan liukenee, ja sitähän kannattaa käyttää hyväksi!
Tätä valkosipuliöljyä voit käyttää erityisesti lämpimiin ruokiin, sillä se on tehty rypsiöljyyn. Voit lorauttaa sitä juuresten päälle ennen uuniin laittamista tai maustaa sillä lohkoperunat rosmariinin ja suolan kera. Valkosipuliöljystä saat myös oivan marinadipohjan kanalle tai, jos olet majoneesin ystävä, niin tee sauvasekoittimella kananmunien kanssa öljystä aioli.
Öljy säilyy jääkaapissa ainakin 1-2 viikkoa, jollei pidempäänkin.
Valkosipuliöljy
2dl rypsiöljyä
3-5 valkosipulinkynttä
- Kuori ja viipaloi valkosipuli ohuiksi viipaleiksi.
- Laita pannuun öljy ja valkosipulit. Kuumenna niin, että palaset pienesti poreilevat.
- Anna porista hiljalleen, n. 30-50 % levyn tehosta käyttäen viitisen minuuttia. Varo polttamasta valkosipulia, tarkoitus ei ole edes ruskistaa. Ruskistuessa valkosipuliin tulee ikävän kitkerä maku, joka pilaa öljyn.
- Purkita öljy sipulin paloineen puhtaaseen lasipurkkiin tai -pulloon ja säilytä jääkaapissa. Se jatkaa maustumistaan ja valkosipulin maku voimistuu. Palaset painuvat pohjalle, jolloin öljyä on helppo käyttää purkista kaatamalla. Viimeiset öljyt voi lorauttaa ruokaan tiheän siivilän läpi.